Thaimaa: Chiang Maista Laosiin



Wat Phrathat Doi Suthep on temppelialue n. 15 kilometriä Chiang Main ulkopuolella. Se on vuoren huipulla, ja sinne joutuu kiipeämään 306 askelmaa (no okei, pääsee sinne hissilläkin, mutta kuka menee hissillä temppeliin? So not zen.). Päivä oli sateinen ja sumuinen, vuori oli kietoutunut värittömään kaikenpeittävään usvaan, näköaloista ei ollut aavistustakaan. Se oli hienoa. Turistit eivät ole kiinnostuneita näköalattomasta vuoresta, joten sain harjoittaa rakastamaani yksin haahuilua lähes tyhjässä temppelissä. Koko alueella on kenkien käyttäminen kielletty, ja se teki haahuilun erityisen ihanaksi. Oranssit lattiamosaiikkilaatat olivat silkkiset ja pehmeän tuntuiset - erikoinen ominaisuus kiveltä. Jalkapohjat taputtivat lattialaattoja kuin pikkulapsi koiraa, ja jalkapohjat hymyilivät. Kukkien ja suitsukkeiden tuoksu oli käsinkosketeltevan raskas, ainoat äänet kuuluivat sadoista ja tuhansista tuulikelloista, lintujen kujerruksesta ja vihellyksestä, rukoilijoiden hyminästä, kun ne kiersivät ja kiersivät temppeliä myötäpäivään, ympäri ja ympäri, kädet yhteen liitettyinä, päät kumarassa. Täällä pyysin munkilta rukousta ja siunausta matkalleni, vaikka hömpältähän se vähän tuntui. Mutta oli mukava osallistua seremoniaan, polvistua oranssikaapuisen eteen, kumartaa, saada päälleen vesiripsuttelua suuren pullasudin näköisellä harjalla, ja ranteeseen valkoinen nauha, siinä samassa vedessä kasteltu.



Mukava illanvietto Chiang Main Old Cultural Centerissä: Khantoke, perinteinen Lanna-kulttuurin illallinen ja tanssi-ilta. (Lanna on pohjois-thaimaalainen vanha kuningaskunta ja kulttuuri, jolla on aivan omalaatuinen tyyli ja perinne. Tyyliä kuvaillaan usein sanoilla "elegantti maalaismaisuus", ja siinä suositaan käsityötä, aitoutta, rauhallisuutta ja maanläheisyyttä). Lattiatasossa olevilla tyynytuoleilla saattoi istua tai löhöillä, eteen kannettiin jatkuvana virtana erilaisia pieniä ruoka-annoksia ja makupaloja, hedelmäjuomat olivat koristeellisia ja huipputuoreita ja maukkaita. Eikä viihdepuolessakaan ollut valittamista: monta lyhyttä esitystä, osa tanssijoista selvästi nuoria amatöörejä, osa aivan huippuluokkaa professionaalisesti. Kylmäksi ei jättänyt yksikään.





Baan Hongnual Cookery School tarjosi pikku sukelluksen thai-keittiön saloihin. Aamupäivällä mentiin opettajan kanssa ruokatorille, josta hankittiin kattava valikoima aineksia tarvikkeita lounaan valmistamiseen. Samalla kuultiin tarinoita ja opittiin monia kiinnostavia yksityiskohtia erilaisista ruoka-aineksista ja maataloustuotteista. Kokkikoulussa oli superammattimainen ympäristö, mutta siitä huolimatta meininki oli rentoa ja hauskaa. Ruokalistassa oli mm. kevätkääryleitä erilaisten kastikkeiden kanssa, tulista katkarapukeittoa, kana-kookoskeittoa, perunacurryä, nuudeliwokkia, tahmeaa riisijälkiruokaa. En sanoisi että thai-ruuan laittaminen on helpoimmasta päästä, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoista!





"Chaing Main temppelit ja munkit. Mitä ajatella munkeista. Yhden temppelin yhteydessä on selvästi munkkien koulu: taaperomunkeista teinimunkeiksi. Mitäköhän ne tietää ja ajattelee esimerkiksi länsimaisista keski-ikäisistä naisista, jotka kävelevät niiden kouluun farkuissa ja lyhyessä tukassa yksinään, katsovat häikäilemättä silmiin ja jopa hymyilevät. Epäilenpä ettei tässä koulussa opeteta naistutkimusta, eikä nämä pojat ole koskaan kuulleet feminismistä. Niillä on kuitenkin kännykät; saako ne surffailla missä sivustoilla haluavat? Mitä niille opetetaan maailmasta temppelin ulkopuolella? Miten munkkikouluun joudutaan, ja miten sieltä pääsee pois? Mun täytyy lukea lisää munkeista."


"Temppelien koristelu ja sisustus on hämmentävää. Miksi katosta roikkuu rahaa, kuka sen sinne laittaa ja mihin se menee? Mikä kultainen norsu tulee läpi kultaisesta seinästä? Mistä se tulee, mihin se menee? Ovatko nämä munkit muovisia, täytettyjä, vai niin syvässä nirvanassa etteivät liikahda sataan vuoteen? Tämä maailma herättää ihan liikaa kysymyksiä. Naurattaa." 








Matkalla Chiang Maista pohjoiseen Chiang Raihin sijaitsee temppeli nimeltä Wat Rong Khun, Valkoinen temppeli. Se on nykyaikainen, valmistunut vuonna 1997, ja se on kyllä todellinen taidonnäyte. Pitsimäinen ulkonäkö tulee miljoonista peilinpalasista, jotka on upotettu seiniin ja lattioihin. Kirkkaassa auringonpaisteessa rakennus varmasti hehkuu silmiä polttavasti, mutta valkopilvisenä päivänä, jolloin itse kävin siellä, se upposi lähes näkymättömäksi pilvien sekaan. Itse temppeliin kuljetaan sillan yli. Sillan alla on kurottelevia käsiä, huutavia suita, tuijottavia luurankomaisia kasvoja. Sillan yli kuljetaan kuin helvetistä valaistumiseen. Sisältä tämä valkoisuuden ihme onkin ihan toista: outoja värikkäitä sarjakuvamaisia kuvia, puuta, mattoja, hämärää. Ärsyttävä kontrasti!





Puutarha temppelin ympärillä on yhtä hämmentävä. Yksityiskohtien ihmettelyssä kuluu helposti puoli päivää.







Ja jos koskaan voi suositella vessaa, tämä menee ehdottomasti kolmen kärkeen:



Viimeinen etappini Thaimaassa oli Chiang Khong, pikkuinen kylä Mekong-joen rannalla. Toisella puolen jokea on Laos. Kylässä ei ole suuremmin nähtävyyksiä, se toimii lähinnä jokilaivojen yhteyspaikkana. Oli siellä sentään open air -kuntosali, ja yksi temppeli, hyvin huvittavasti koristeltu ja iloinen. Tästä kylästä sai levollisen ja huolettoman mielen, ja hyvän alun pitkälle jokimatkalle.



Mekong-jokea alas pääsee liikkumaan slow boat -laivoilla. Ne ovat kuin veden päällä liikkuvia majataloja. Veneet ovat yksityisten perheiden omistuksessa, ja useimmiten perhe asuu veneessä. Matkustajista pidetään hienoa huolta; laiva on mukava, sisällä on paljon värikkäitä tyynyjä ja vilttejä, laivalla voi istua penkeillä pöytien ääressä, lojua lavereilla tai paistatella päivää terassilla. Laivaperhe kokkaa lounasta jos näin sovitaan. Laivalla on siistit vessat, ruokaa ja juomaa, kahvia ja teetä. Ja ennen kaikkea rauhaa! Jokiliikenne täällä on hiljaista ja verkkaista, täällä ei cruisailla vesijeteillä eikä pöristellä liitovarjoilla. Satunnaisesti vastaan tulee toinen laiva, silloin nostetaan kättä ja morjenstetaan. Laivoilla ei ole wifiä eikä telkkaria eikä radiota, kukaan ei huudata poppia eikä biletä. Laivassa nojataan kaiteeseen, eletään hetkessä, päästetään irti kaikesta.



"Mekong - mother river. Mekong tuntuu elokuvajoelta, seikkailulta, mystiseltä, ikuiselta. Mekong on virrannut aina, ja tulee virtaamaan vielä kauan sen jälkeen, kun ihmiset ovat häipyneet täältä seilaamasta. Slow boat, restful mind. Life is full. Ultimate peace, ultimate silent happiness. On suuri onni olla minä, olla minä juuri tässä, juuri nyt. Ymmärrän hiljaisen ilon."




Kommentit