La Marca

























Havannan paras paikka on tatuointistudio La Marca. Siitä ei ole pienintä epäilystäkään. Ei pelkästään siksi, että se on Kuuban ensimmäinen ja ainoa laillinen tatuointistudio, vaan koska se on totaalisen cool. La Marca ei ole pelkästään tatskastudio, se on vaihtoehtokulttuurikeskus. Paikka puuhailee kaikenlaisen visuaalisen taiteen, tanssin, kirjallisuuden, musiikin ja teatterin parissa. Yhteisön kehittäminen kulttuurin kautta on yhtenä kantavana ajatuksena La Marcan toiminnassa, ja tasa-arvokysymys on myös vahvasti esillä. Täällä järjestetään taidenäyttelyitä, konsertteja, työpajoja lapsille ja nuorille, annetaan tilaa ja näkyvyyttä nuorille taiteiden alalla työskenteleville kuubalaisille.



La Marca avattiin tammikuussa 2015. Se on ainutlaatuinen, koska Kuubassa tatuointi ei ole laillista. Se ei ole myöskään virallisesti laitonta, mutta bisnestä sillä ei saa tehdä. Kuubalaiset tatuoijat toimivat harmaalla alueella; pieniä tatuointistudioita löytyy ihmisten kodeista ja piharakennuksista, mutta poliisi ratsaa ja sulkee niitä säännöllisesti. Virallisia lupia tatuointistudion avaamiseen on turha hakea, niitä ei anneta. La Marca on poikkeus säännöstä. Tosin ei ole toiminta sielläkään helppoa, lähinnä tatuointivälineiden ja -värejen saatavuuden takia. Kauppasaarron vuoksi niitä tietenkään voi tilailla netin kautta, kuten muualla maailmassa, eikä myöskään lähteä shoppailumatkalle Miamiin. Niitä joudutaan näinollen kikkailemaan monella eri konstilla USA:sta ja Kanadasta.



La Marcan henkilökunta on aivan parasta sakkia. Jo heti ensitapaamisella, kun menin katsomaan paikkaa ja varaamaan aikaa, sain niin rentoa ja hauskaa ja asiantuntevaa palvelua, että olin aivan äimistynyt. Paikka on niin persoonallinen, samoin sen henkilökunta, että viihdyin loistavasti saman tien. Varsinainen tatskaamistapahtuma oli paras, mitä olen koskaan kokenut. Niin mukavaa ja siistiä, niin hyvä tunnelma, erittäin kiinnostavaa keskustelua, ja työn jälki moitteetonta. En voi kehua tarpeeksi.




David Perez Laza: Muchas gracias! You are the best.



Lisää La Marcasta voit lukea vaikka tästä Cuba absolutely -lehden artikkelista, tai käymällä studion Facebook -sivulla.

Ai ja mitäkö mulle siellä tehtiin? Tulkaa katsomaan!


Kommentit